SISÄINEN TUNNISTUS
Rakastetun sisäinen tunnistaminen voi tapahtua aivan odottamattomilla ja hellillä tavoilla. Jumalasta on mukava yllättää meitä. Seuraavassa tarinassa nainen pysähtyy etsimään jumalallista rakkauttaan ulkoapäin ja samalla hän seuraa myös sydäntään. Hän kohtaa kaksoisliekkinsä kun vähiten sitä odottaa.

Olin nuori opiskelija, kun ensi kerran kuulin kaksoisliekkien ihmeellisestä käsitteestä. Arvelin, että oma kaksoisliekkini oli taivaassa ja siksi päätin luoda mielikuvan, jossa minut esiteltäisiin hänelle taivaan maailmassa. Eloisissa mielikuvissani valmistui mietiskely, jossa tanssin rakkaani kanssa valssia upean musiikin tahdissa. Ajatus kaksoisliekkini tapaamisesta taivaan tantereilla oli lohdullinen meditaatio siksikin, koska saatoin luopua ajatuksesta, että tästä pitäisi lähteä kovasti etsiskelemään kaksoisliekkiä maan päältä. Se oli suuri huojennus ja ajansäästöä!
Myöhemmin saatuani opintoni päätökseen olin eräässä sosiaalisessa tapahtumassa, jossa satuttiin soittamaan valssimusiikkia. Komea nuorimies, silmät kuin ruskeaa samettia, tuli hakemaan minua valssiin. En muistanut tavanneeni häntä aikaisemmin, mutta lupauduin. Katselin häntä silmiin ja tuntui kuin olisin ollut liukumassa galaksiin. ”Tunnistin” hänet, mutta en satukirjojen tyyliin rakkautta-ensi-silmäyksellä vaan paljon syvempänä sielun yhteytenä. Tiesin, että hän oli SE. Mielessäni ihmettelin, kuinka tämä oli mahdollista: olinhan ollut varma, että kaksoisliekkini oli taivaassa. Mutta sydän tiesi ja hän tunsi samoin. Hän kertoi myöhemmin tienneensä, että olin hänelle tarkoitettu, koska tanssiessaan kanssani hänen sydämensä oli syttynyt liekkeihin.
Aika pian solmimme avioliiton ja olin kiitollinen, että olin löytänyt hänet, sillä pikainen tunnistaminen kehittyi kestäväksi rakkaudeksi. Olemme olleet naimisissa yli kaksikymmentäviisi vuotta ja yhteytemme on minulle yhtä syvä kuin ensihetkellä.
Ajan myötä sekä sisäisten että ulkoisten tapahtumien ketjussa kävi selväksi, että me todellakin olemme kaksoisliekit. Valssimeditaationi oli toteutunut jo täällä maan päällä!
Elizabeth Clare Prophet, Löydä korkeamman rakkauden ulottuvuudet. Lumina, 2018, s. 29-30. (Kuva pixabay.com.)
