
Tiibetiläisten käsikirjoitusten mukaan Jeesus vietti 17 vuotta (12-29-ikävuosina) idässä sekä oppilaana että opettajana. Hän hallitsi hindulaiset sekä buddhalaiset kirjoitukset, oppi parantamaan ja valmistautui Palestiinan tehtäväänsä.
Jeesus ei väittänyt syntyneensä Jumalana, opettaa Elizabeth Prophet, Suuren Valkoisen Veljeskunnan lähettiläs. Jeesus opiskeli ja hänestä tuli suuri adepti. Hän osoitti tien ja esimerkin kuten Gautama Buddha, jotta voisimme seurata samaa polkua, jota nämä suuret opettajat kulkivat. Jeesus ja Buddha tunnetaan nyt ylösnousseina mestareina.
Vuonna 1958 Mark Prophet perusti mestari El Moryan johdolla The Summit Lighthouse:n Yhdysvalloissa julkaisemaan ylösnousseiden mestareiden opetuksia. Myöhemmin hänen vaimonsa Elizabeth C. Prophet nousi liikkeen johtoon ja henkinen työ jatkui Church Universal and Triumphant -kirkon puitteissa, jonka yhteydessä The Summit Lighthouse toimii. Vuosien 1958-1998 aikana ylösnousseet mestarit ovat antaneet yli 3000 sanelua lähettiläidensä kautta tuoden esille opetuksia liittyen moninaisiin elämän perimmäisiin kysymyksiin kommentoiden myös maapallon kohtalon kysymyksiä sekä hyvän ja pahan mittelöä näinä ”Harmageddon” aikoina.
Muita ylösnousseita mestareita joihin ja joiden opetuksiin Summit Lighthousen opetuksissa voi tutustua ovat mm. Sanat Kumara, Saint Germain, Kuthumi, Herra Lanto, Leidimestari Nada, Serapis Bey, Paul Venetsialainen, Äiti Maria jne.
Nykyään Summit Lighthousella on opintoryhmiä ja opetuskeskuksia ympäri maailmaa. Suomessa on ollut toimintaa 1970-luvulta alkaen. Helsingin opintoryhmä perustettiin vuonna 1992 ja on toistaiseksi ainoa opintoryhmä Suomessa.
Opintoryhmässä järjestetään opintopiirejä, luentoja ja palveluita, jossa kuunnellaan Mestareiden saneluita, kutsutaan henkistä valoa tehden rukouksia, dekreitä ja mantroja. Palveluiden ohjelmassa on myös lauluja ja meditaatioita.
Opintoryhmän verkkokaupasta löytyy kirjoja, kuvia ja cd- sekä dvd-levyjä.
Ylösnousseiden mestareiden opetusten perusperiaatteen mukaan kaikilla Jumalan pojilla ja tyttärillä on jumalallinen kipinä. Se on meidän mahdollisuutemme tulla yhdeksi Todellisen Minän kanssa (kutsutaan sitä sitten Atmaniksi, buddha-tietoisuudeksi, Tao:ksi tai Kristusminäksi) ja ylösnousta Jumalan luo, kuten Jeesus teki. Tämä käsitys on lännen ja idän pääuskontojen mystinen ydin. Se oli myös osa Jeesuksen alkuperäistä opetuslapsilleen antamaa opetusta, jonka kirkkoisät 200-luvulta lähtien joko tuhosivat tai hämärsivät.
Summit Lighthousen kautta julkaistujen ylösnousseiden mestareiden opetuksien keskeisiä aiheita ovat karma ja jälleensyntyminen, ”puhutun sanan tiede”, violettiliekki, guru-chela suhde, ylösnousemuspolku ja violettiliekki.
”Puhutun sanan tiede” sisältää opetuksia dekreiden teosta, jotka ovat dynaamisia ”käskymuotoisista” mantroja tai rukouksia. Niillä jokainen voi pyrkiä nopeuttamaan omaa tietoisuuttaan, muuntamaan karmaa sekä sisäistämään sitä valoa, jota mestarit vapauttavat.