Gautama Buddha
Taivaalla ei ole polkua…
on löydettävä sisäinen tie.
Kaikki on todellakin katoavaista,
mutta Buddhat ovat aina ikuisuudessa
Gautama Buddha, Dhammapada
Gautama Buddha syntyi Siddharta Gautamana Pohjois-Intiassa täysikuun päivänä toukokuussa noin 563 eKr. Hän oli Sakyan kuningaskunnan kuninkaan ja kuningattaren poika.
Kuningas pyysi neuvoa seitsemältä brahmaanipapilta poikansa hyväenteisenä syntymäaikana. Papit olivat yksimielisiä siitä, että jos prinssi pysyy kotona, hänestä tulee Intian yhdistävä universaali kuningas. Jos taas hän lähtee kotoa, hänestä tulee Buddha, joka poistaa tietämättömyyden verhon maailmasta. Kahdeksas brahmaani julisti, että hänestä tulee varmasti Buddha, joka hylkää maailman nähtyään neljä merkkiä: vanhan miehen, sairaan miehen, kuolleen miehen sekä pyhän miehen. Kuningas oli huolissaan perillisensä menettämisestä ja suojasi siksi poikansa kivulta ja kärsimykseltä, sekä ympäröi hänet kaikilla mahdollisilla ylellisyyksillä, joihin kuului kolme palatsia ja 40 000 tanssivaa tyttöä.
Siddhartan elämässä tapahtui käännekohta, kun hän oli 29-vuotias. Hän lähti neljälle matkalle, joiden aikana hän kohtasi keppiin nojaavan raihnaisen vanhan miehen, sairauden raunioittaman säälittävän miehen, kuolleen ihmisen ruumiin ja lopulta keltapukuisen kerjuuastiaa pitelevän kaljuksi ajellun munkin.
Hän oli liikuttunut myötätunnosta ensimmäisen kolmen merkin jälkeen ja ymmärsi, että elämä on altis vanhuudelle, sairaudelle ja kuolemalle. Neljäs merkki kertoi hänelle mahdollisuudesta ylittää nämä olosuhteet ja innoitti häntä jättämään tuntemansa maailman löytääkseen ratkaisun kärsimykselle.
Keskellä yötä prinssi jätti vaimonsa ja juuri syntyneen poikansa ja aloitti vaeltavan munkin elämän. Hän liittyi viiden askeetikon joukkoon ja harjoitti kuuden vuoden ajan ankaraa pidättäytymistä. Tämä teki hänestä niin heikon, että hän miltei menetti henkensä. Tajuttuaan asketismin hyödyttömyyden, prinssi hylkäsi pidättäytymisen etsiäkseen omaa valaistuksen tietään. Tällöin hänen viisi kumppaniaan jättivät ja hylkäsivät hänet.
Eräänä päivänä kyläläisen tytär antoi hänelle täyteläistä riisimaitoa, joka antoi hänelle suuresti voimia. Tämän aterian jälkeen hän asettui viikunapuun alle ja vannoi, ettei liikahtaisi siitä ennen kuin saavuttaisi valaistumisen. Puu tuli tunnetuksi bodhipuuna ( bodhi - valaistuminen) ja paikka nimettiin myöhemmin Liikkumattomuuden paikaksi.
Gautaman meditoidessa paholaisolento Mara asetti hänen eteensä kiusauksia paljolti samaan tapaan kuin saatana koetteli Jeesusta tämän paastotessa autiomaassa. Mara houkutteli Gautamaa kauniilla tanssivilla tytöillä ja hekumallisilla jumalattarilla, jotka kulkivat kulkueena hänen edessään. Näitä seurasivat kauhistuttavat demonit, jotka hyökkäsivät hänen kimppuunsa aseinaan liekehtiviä kiviä, kiehuvaa mutaa ja täydellistä pimeyttä. Mutta Gautama pysyi järkkymättömänä.
Viimeisenä keinonaan Mara kiisti Gautaman oikeuden tehdä sitä mitä tämä teki. Vastaukseksi Gautama teki maata koskettavan mudran. Hän taputti maata ja maa jyrisi vastauksensa “Minä todistan sinusta!“. Tällöin Mara pakeni paikalta. Lopun yötä Gautama vietti syvässä meditaatiossa, samadhissa, ja lopulta hän saavutti valaistumisen. Tämä tapahtui täysikuisena toukokuun päivänä noin vuonna 528 eKr. Gautaman ollessa kolmekymmentäkuusivuotias.
Valaistumisen tilassaan Gautama oli ymmärtänyt neljä jaloa totuutta, joista tuli hänen opetuksensa perusta:
- Jalo totuus kärsimyksestä (kaikki elämä on kärsimystä)
- Jalo totuus kärsimyksen syystä (kärsimys johtuu vääristä haluista, jotka sitovat ihmisen kuoleman ja jälleensyntymän pyörään)
- Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (väärä halu voidaan voittaa)
- Jalo totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä (lopulliseen vapautumiseen johtava tie on jalo kahdeksanosainen tie).
Valaistumisensa jälkeen Gautama matkasi Benaresiin ja piti ensimmäisen saarnansa viidelle entiselle toverilleen. Saarnassaan hän paljasti etsintänsä keskeiset löydöt: neljä jaloa totuutta, kahdeksanosaisen tien ja keskitien. Gautama otti sitten nuo viisi toveriaan veljeskuntansa ensimmäisiksi jäseniksi ja perusti sanghan (yhteisön), joka pian käsitti yli 1200 harrasta jäsentä.
Huston Smith kirjoittaa teoksessaan Religions of Man: “Miltei puoli vuosisataa kului Buddhan taivaltaessa Intian pölyisillä teillä ja julistaessa sanomansa eliksiiriä, joka murskaa egon ja uudistaa elämän. Lopulta hänen tukkansa oli valkoinen, askeleensa raihnas ja ruumis kuin puhjennut rumpu. Hän perusti munkkikunnan haastaen brahmaaniyhteisön luutuneisuuden ja otti vastaan vihamielisyyden, epäilykset ja hämmennyksen, jotka hänen sanansa aiheuttivat.“
“Hänen päivittäinen ohjelmansa oli pökerryttävä. Sen lisäksi, että hän koulutti munkkeja, hoiti kurinpitorikkomuksia ja johti yleistasolla veljeskunnan asioita, hän piti yllä loputonta julkisen saarnaamisen ja yksityisvastaanottojen aikataulua neuvoen hämmentyneitä, rohkaisten uskollisia ja lohduttaen ahdingossa olevia.“
Gautaman ollessa kahdeksankymmenen eräs hänen hartaista seuraajistaan, kultaseppä Cunda, tarjoili hänelle aterian tietämättä, että se sisälsi myrkyllisiä sieniä. Gautama sairastui pahasti. Hän oli huolissaan siitä, ettei Cunda tuntisi itseään syypääksi hänen kuolemaansa. Niinpä hän myötätuntoisesti pyysi lähintä opetuslastaan Anandaa kertomaan Cundalle, että kaikista hänen syömistään aterioista kaksi erottui erityisen siunauksellisina: ensimmäisenä hänen valaistumistaan edeltänyt ateria ja toisena hänen Cundalta saamansa ruoka, joka aukaisi portit hänen poismenolleen. Gautama kuoli täysikuun aikaan toukokuussa noin 483 eKr.
Lähteet:
©Huston Smith, “The Religions of Man“, edition of 1990
©Christmas Humphries (Ed.), “The Wisdom of Buddhism“, 1987 ©“New Larousse Encyclopedia of Mythology“
©ECP, “Saint Germain on Alchemy“, glossary
©ECP, “The Message of the Inner Buddha“, 5/21/98